Kiitos, mutta ei kiitos.

Otsikon lausetta on nyt muutaman päivän sisällä tultu kuultua hieman liian paljon. Kaikki kesätyöpaikkahakemukset ja -haastattelut, joissa oon käyny, on saaneet negatiivisen vastauksen ja nyt olen virallisesti työtön. Ja tätä menoa putoan pois lukiostakin. Motivaatio on nollissa niin koulussa kuin harrastuksissakin ja ainut asia johon jaksaisin keskittyä on valitus, itku ja musiikki. Kyllä, tiedän että asiat voisivat olla huonomminkin ja monilla onkin ja mun pitäis olla tyytyväinen kaikkeen saamaani.. Ja kyllä voin sanoa että olen iloinen tästä kaikesta. Nyt vaan sattuu päälle kaatumaan enemmän kamalia asioita kuin hyviä. Ja juu ne hyvät uutiset joita olen tässä saanut maksavat mulle liikaa ja taitavat jäädä välistä ;_;

Toki ensiviikolla saan piristyä kahdessa eri teatteriesityksessä ihan ilmaiseksi ja eilenkin viihdyin toisessa rivissä teatterilla erittäin hyvin. Kiitos meidän oman näytelmän. Valitettavasti en jaksa innostua "arjen pienistä" piristäjistä nyt kovinkaan paljoa.. Osasyinä juuri tuo kesätyönpuuttuminen ja rahattomuus, jotka johtavat siihen että mut heitetään (vaihteeksi) ulos kotoa, en saa enää kuukausirahaa ja kaikki menoni peruuntuvat ja ruokaankaan ei mulla siinä vaiheessa sitten olekaan varaa kun rahaa ei tule kun 2 kertaa vuodessa kerhonohjauksessa eikä sieltäkään paljoa.. Jos säästötilini aukeavat toukokuussa täysi-ikäisyyden painaessa päälle ensimmäinen sijoitus on ehdottomasti asunto ja siinä vaiheessa toivotan hyvästit Hämeenlinnalle ja tällöiselle lukiolleni, sen idiooteille ja opettajille. Jatko-opintoihin mulla ei tällä todistuksella ole mitään mahdollisuuksia eikä kyllä varaa yo-kirjoituksiinkaan, että päättötokarilla luultavasti mennään, jos sitäkään koskaan saan. Lukiota olen ollut nyt lopettamassa jo koko tämän 2vuotta, siellä kun mulla ei ole ystäviä, enemmän vihaajia ja seläntakana kuiskijoita kuin ihmisiä jotka voisivat edes tehdä kanssani ryhmätöitä. Ei mitään syytä jäädä. Hämeenlinnassa ei niitä syitä muutenkaan kovin paljoa ole. Mmm ruokitaanpa tulevaisuuden huoliani vielä näillä ihmissuhteilla ja hukutetaan minut kyyneliin ja kammottaviin painajaisiin. Ei kiitos. En halua ajatella ketään ja kaikkein vähiten heitä jotka ovat minua eniten satuttaneet.

Anteeksi kamala angsti mutta näitäpä mulle nyt kuuluu..