Lauluissa avaruuskoira mä oon

Tänään tuli sitten laihdutettua isän lompakkoa oikeen urakalla tuola IKEA:n ihmeellisessä maailmassa. Kyllä yo-juhlat on kivoja. No nyt on ainakin reippaasti astioita omaan kämppään.. 40 skumppalasia, 40 "normi" juomalasia, 40 haarukkaa/veistä/lusikkaa/pikku lusikkaa, 40 kahvikuppia&alusta, 40 leipälautasta. Toinen vaihtoehto olis tietty ollut kutsua vähemmän vieraita :D Eipä sitä siinä osoitteita kirjoittaessa ja postimerkkejä liimaillessa raha kiiltäen silmissä tajunnut. Hullusti porukkaa. Saa nähdä miten kestän hengissä. No. Ehkä samaistun meidän viimeisimmän näytelmän hahmooni Ulricaan ja siirryn jossain vaiheessa iltaa vaihtamaan kuulumisia mun kahden uuden kaktus-vauvvan kanssa. Jos ne enää elää sillon.

En siis todellakaan oo mikään viherpeukalo. Tapan kaikki kasvit. Mulla on ollut muutamia kaktuksia, kärpäsloukku, rahapuu ja semmonen söpö sydämen muotonen mehikasvi/lehti/asia mutta ne kaikki on kuolleet suht nopeesti. Ja mulle kun on uskoteltu että kaktus on helppo pitää hengissä. Tällä hetkellä ainut "elossa" oleva kasvi on tommonen epämääränen tekopusikko mun pöydällä. Senkin haluaisin heittää menemään. Jos sitä tällä kertaa herättäisi nämä äidinvaistot ja saisi tuon kaktuksen kukkimaan.

Järjestin tossa jokin aika sitten Kallelle yllärin. Tykkään järjestää ylläreitä ja tän selittäminen tuli mieleen tossa kasveista puhuessa. En tiedä yhtään että miksi. No. Halusin tietty olla oikeen överi ja käskin sen pistää huivin silmille  kun lähettiin ajelemaan (ah sitäkään en voi enää tehdä kun päätin pamauttaa kolarin ja nyt ainut kulkupeli on pyörä prkl). Se on niin ärsyttävän fiksu että ties koko ajan missä mennään joten fail tämä kohta. Okei kyllä mä sen jossain vaiheessa eksytin reitiltä ja ehkä se jopa vähän yllätty. Ajettiin siis Aulangolle ja Joutsenlammelle ja sinne sitten leiriydyttiin. Olin roudannu mukaan viltin, huonookin huonommat kajarit ja kylmälaukun. Hommasin kaikkia herkkuja ja sen lemppari irtsareita Makuunista. Sielä sitten vietettiin ilta ja mulla oli ekaa kertaa kesäfiilis. Lampi, aurinko, Pariisin Kevät ja kaikki oijjoi.

Toisen kerran kesäfileet tuli kun kävin kastamassa viime sunnuntaina talviturkin. Hui. En edes muista millon kivikaudella viimeks olisin käyny ennen mun synttäreitä uimassa. Seuraavana aamuna äiti totesikin kivasti "no hyvä että kävit eilen, ei olis tänään enää vanhat luut kestäny". Kiitos tästä :)
Nyt on taas hullut fileet. KesäKesäKesä. Oijjoi. Jos se tänäkin vuonna olis huikee. Jooko? Oli ihan mahtia istua äsken autossa auringon paistaessa silmiin, arskat päässä, shortsit jalassa, kuunnella kaikkee hupsua vanhaa suomi-iskelmää, ajella motarilla ja juoda jotain omenalimua joka maistu siideriltä tölkistä joka näytti halpissiideriltä. Jos sitä ajelua olis voinu jatkaa vielä pidemmälle ja mennä johonkin kivaan paikkaan ja joidenkin kivojen tyyppien kanssa olisin ollut taivaassa.

Huomenna olis oltava ysiltä työkkärissä ja iltapäivällä kuvailemaan vähän matskua Ämyn dokkariin. Jänskättää. Että jos sitä nyt nukkumaan..

Hei lapsuus mä tulen tänään takaisin, ei tää aikuisuus ole tehty mulle

Maanantaina mun elämänkokemukset kasvo vuodella ja nyt voin kirjottaa kaikkiin hienoihin papereihin että oon 19. Ihan hullua. Eilen oli vihdoin näytelmän ensi-ilta ja viikonpäästä lauantaina pitäis oikeesti painaa se valkolakki päähän. Miten aika voi mennä näin nopeesti? Vuosi sitten elin elämäni parasta aikaa ja meiän teatteriporukka oli mulle kaikki. Viime kesästä saan kiittää niitä ihania ihmisiä jotka teki mun kesästä oikeesti parhaimman ikinä. Tästä kesästä en sitten tiedäkkään. Vuodessa tapahtuu vaan niin paljon. Ainakin mun pään sisällä ja nyt tuntuu että oon kasvanu noistakin piireistä pois. Se johtuu kyllä vaan mun päästä. En oo ikinä kestäny samojen tyyppien kanssa kauaa.

Nyt oon kai vähän niinkun uudessa käännöskohdassa tai "checkpointissa". Tässä on taas tullut lahnattua samassa koulussa suht samalla rytmillä kolme vuotta ja se on nyt ohi. Aurinko paistaa ja saa mun talven jäässä olleet harmaat aivonystyrät pyörimään. Ehkä vähän liiankin lujaa. Nyt on ollu parisen viikkoa ihan kauhee olo ja vaikka mulla on täälä Hämeenlinnassa mulle tärkeitä ihmisiä niin varmaan ainoo vaihtoehto olis muuttaa täältä pois.

Pitäis vaan jättää kaikki ihanakin taakse ja alottaa kokonaan alusta. Katkasta kaikki yhteydet vanhaan muhun ja siirtyy eteenpäin. Tuntuu pahalta ees ajatella tällästä. Mulla on kuitenkin muuten kaikki ihan hyvin. Ehkä vähän liian hyvin ja siks fiilis on tämmönen. En vaan osaa ajatella että mulla vois olla oikeesti kaikki hyvin ja pelkään koko ajan että se katoaa.

Kivat ja tärkeet asiatkin ahdistaa. Jotenkin on sidottu olo ja tuntuu että mua rajotetaan hirveesti. Tunnen itseni häkkilinnuks jota yritetään tunkea liian pieneen linnunpönttöön. En mä sinne mahdu. Luovuttaisitte jo. Satutan mun rakkaita mutta samalla tuntuu että ne satuttaa mua. En riitä vaikka haluaisin ja haluisin antaa vaan kaikille mahdollisuuden unohtaa mut ja hankkia parempaa seuraa. Ennen tuntu että vanhettiin yhdessä, nyt siltä että vanhenen yksin.
Tuleepa taas kauheeta angstitekstiä mutta kun niin. En mä nyt osaa kirjottaa mitään ilosta. Paitsi että pääsin Ruisrockkiin talkoolaiseksi c: jee! Haudattiin myös meidän hamsteri. Tehtiin sille hieno hauta, vaikka olikin hirvee lemmikki.

En osaa edes muotoilla mun ajatuksia kunnolla. Kuunnelkaa Samae Koskisen Lapsuus josta otsikkokin on. Sieltä voitte löytää hippusen musta ja kaikesta kadonneesta. Mutta hei, mulla on kaikki loppupeleissä ihan ok. Ajatustyötä ja hetkessä elämistä edessä. Eikä tulevasta tiedä kukaan.

Muistatko miltä tuntuu?

Aika menee niin nopeesti etten pysy mukana. Huihui nyt on jo 14. toukokuuta. Minne päivät on kadonnu? Synttäreihin on enää kuus päivää ja ennen sitä pitäis saada tietoon mun mahdollisuudet lakkiin. Viime yönäkin unessa kummitteli i-- inhottavaa. Kalenteri täyttyy hoidettavista työjutuista ja oonkin juossut paikasta toiseen. Enkä osaa kirjoittaa mitään. Yritän kovasti mutta koko ajan pyyhin kirjoitetun tekstin pois. On tapahtunut liikaa juttuja. En osaa muodostaa lauseita.

Jos sitä sitten seuraavaan postaukseen mennessä suollan loput kuvat photobuckettiin ja saan kyhättyä fiksun postauksen. Ei sillä että kuitenkaan selittäisin kuinka meiltä loppui murot kesken enkä siksi saanut tänään aamupalaa.. Nyt pitäis ruveta pukemaan ja kohta kävelemään juna-asemalle suuntana Helsinki ja Bring Me The Horizon. Ehkä se keikkafiilis tästä vielä tulee. Nyt vaan hämmentää.

Anna mun ajatella, sekoilla ja olla vähän pihalla

Heij. Taas on aika hurahtanut hullulla vauhdilla ohi. Tänään on viimenen ARX & Ämy On Tour -kiertueen keikka ja rehellisesti sanottuna odotan innolla ton loppumista. Vaikka on taas ollu mahtavaa olla tekemässä keikkoja ja muutenkin niin alkaa noi peräkkäiset semi rankat perjantait syödä miestä. Ei vaan jaksa ja liika on liikaa. Kolme keikkaa neljällä bändillä vaikutti pieneltä ja sitähän se on mutta no kaikki duuni jokaisen keikan eteen tekeekin hommasta vähän isompaa. Mutta ihana kokemus taas. Seuraava musajuttu johon tulee panostettua enemmän kun satasella olis sitten tuo Ämyrock. HuiHui nyt jo hirmusti juttuja tehtävänä ja suunniteltavana. Pitäis varmaan kirjottaa lista.

Tällä hetkellä mun elämä on kun jostain huonosta highschool-teini-draamasta ja tästä osittain johtuu blogaamattomuuskin.. Kiinnostusta on kaikkeen muttei nyt oo ollut esim kuvia eikä mitään kivaa kirjotettavaa. Eikä energiaa. Vastoinkäymisiä ja muita ei niin kivoja asioita on osunu kohdalle joka suhteessa ja vielä tossa alkuviikosta tuntu että kaikki kaatuu päälle. Nyt oon taas pääsemässä henkisesti takas jaloilleni ja kyllä tässä pärjätään. Niinkun on ennenkin pärjätty. Oon vaan sitä tyyppiä joka ei näytä tunteitaan ulospäin ja kun tässä perheen sisällä ja vähän ulkopuolellakin on juttuja jotka satuttaa, saa pohtimaan elämää ja tulevaisuutta ja miettimään mitä oikeasti haluaa ja onko valmis panostamaan siihen täysillä alkaa pää pikku hiljaa ylikuormittumaan ja jossain vaiheessa kaikki on vaan pakko saada ulos. No se hetki oli sitten nyt. On helpottavaa että tälläsessä tilanteessa jossa en voi edes tukeutua äitiin, mun kallioon, on edes yks jolle voin porata ja valittaa tätä kamaluutta. Ja kaikki näistä muutaman viikon jutuista jotka päälle on pamahtanu on taas kasvattanu ihmisenä ja opettanut luottamaan erilailla. Lähentää tai erottaa. Se on se pelottavin asia tommosissa. Tällä hetkellä on lähentänyt toiseen suuntaan ja erottanut toiseen. Lopputulos tuntuu ihan hyvältä. Haluaisin kuitenkin kuroa välit takaisin lähtöpisteeseen tuon eroamisen kannalta. Mutta eipä siitä sen enempää. Nyt on kumminkin kaikki ihan jees ja aurinko paistaa. On jo melkein kesä. Ja melkein valkolakki päässä. Mutta vaan melkein. Melkein on myös mittarissa pelottava numero 19. Mutta vasta 18 päivän päästä. Yhtä paljon päiviä "suureen" muutokseen kun mitä on tän hetkisessä elämässä vuosia. Olempas syvällinen.

Vappu. Sekin meni jo. Vähän kyllä harmittaa. Kun tosiaan mun vappuun kuului aikaisin nukkumaan meno, tyhmä fiilis, piknik, seikkailu junaradalla ja Iron Man 3 (joka oli huippu :3). Harmittaa etten ollut missään menossa kun muut oli ryyppäämässä. Olisin halunnut olla mukana. Vaikken ryyppäämässä niin ihan vaan mukana hengaamassa ja pitämässä hauskaa. Mutta ei mua kysytty mukaan. Mua ei ikinä kysytä mukaan jos jotkut lähtee hengaamaan Hämeenlinnan yöhön. Kesällä haluaisinkin mukaan kun voi olla ulkona ja kesäyöt on ihania. Talvella ei kiinnosta. Ei mua se juominen kiinnosta ja ahdistunkin humaltuneiden ihmisten seurassa mutta sieltähän pääsee aina pois. Hirveesti vaan haluaisin elämän ja tutustua uusiin tyyppeihin. Ottaa kontaktia ja osallistua paardeihin. Muihinkin kun vaan niihin meidän oman porukan juttuihin. Ei sillä että niissä olis jotain vikaa. Mutta sitä kun ei tiedä mitä syksy tuo tullessaan olis kiva nauttia ja tehdä tästä nyt se elämän paras kesä. Musta vaan tuntuu että oon aina jossain suhteessa ulkopuolinen. Haluaisin kuulua ihmisten elämään ja liikkua niiden mukana. Edes joskus.

Onpa positiivinen postaus. Oli mulla ihan kivaakin. Käytiin vapputorilla kavereiden kanssa ja mentiin piknikille. Hullusta tuulesta johtuen ei sielä viihdytty kauaa mutta oli kivaa. Sieltä lähdin seikkailemaan junaradalle Kallen kanssa. Seisoin ekaa kertaa junaradalla. Jännä tunne. Ei siellä oo vaaraa jäädä junan alle kun ne näkee jo kaukaa mutta halutessaan vois vaan jäädä seisomaan. Hyi. En mä oo itsetuhonen mutta niinhän se menee. Ja sellanen tuli mieleen siinä. Kävelin rataa pitkin ja päässä soi Haloo Helsinki. Oli siellä semmonen joku tavaravaunuasia jota pitkin mentiin kanssa. Ja juna meni ihan vierestä. Helsinkiin. Sinnekkin haluaisin taas. Vaikka vastahan siellä kävin. Lähdettiin aika extemporeena viime sunnuntaina Kallen kanssa Lintsin avajaisiin kattomaan just Haloo Helsinkiä ja reissu oli huippu. (Kuvat sieltä ja postaus kun muokkailen ensin..tosiaan 256 kuvaa).

Iron Man on äijä. Ainut supersankari joka ei piilottele kykyjään ja jolla ei oo varsinaisia supervoimia ja josta kertovat leffat on huippuja. Mäkin haluan olla Iron Man. Oman elämäni Iron Man. Ja taas mulla on kiire. Kohta pitää jo lähtee hakemaan kamoja ARX:lta ja töihin. Huomennakin on kiire. Teatteriharkat ja töitä teatterin narikassa. Koitan taas palata postaamaan pian ja seuraavan kerran toivottavasti positiivisemman postauksen merkeissä. Onhan jo toukokuu, aurinko paistaa ja ulkona on lämmintä. Ja hei mä join eilen elämäni ensimmäisen Muumilimun! Oon mä sitä joskus pienenä maistanut ja vähän myöhemminkin mutten oo ikinä tykännyt. No. Ei se ookkaan niin pahaa.. Kai eilen vähän niinkun koukutin itteni siihen. Oli se vaan niin hyvää ja varsinkin kun telkkarista tuli samalla Viidakon Tähtöset. Siihenkin olen koukussa. Älkää ampuko. Mutta koska Niko.