maanantai 8. joulukuuta 2014

RMO Joulukalenteri - 7. ja 8. LUUKKU

Oon aina pitänyt meidän perhettä tosi perinteettömänä joulun suhteen. Nyt kun alan tarkemmin miettiä niin onhan meillä joka vuosi ollut tietyt jutut mitä ollaan tehty. Lasken jouluperinteisiin oikeastaan koko joulukuun hommat.

Itsenäisyyspäivä oikeastaan aloittaa jouluperinteiden kauden. Linnan juhlat tulee aina katsottua telkkarista suklaata ja Finlandia-kuulia syöden. Yleensä oon myös leiponut ekat satsit torttuja tai pipareita (joskus molempia) näihin aikoihin ja niin myös tänä vuonna. Kaksi pellillistä torttuja meni uuniin ja on jo kohta syöty mun toimesta hups.

Itsenäisyyspäivänä ollaan myös joskus käyty haudoilla, riippuen vuodesta. Se taitaa olla niitä harvoja "the itsenäisyyspäivä" -juttuja mitä mä oon harrastanut. En ole koskaan polttanut kahta sinivalkoista kynttilää, katsonut Tuntematonta sotilasta (saati sitten lukenut sitä kirjaa) enkä edes ennen tätä vuotta tiennyt että Hämeenlinnassa on jonkunlainen kurkkusalaattien panssarivaunumarssi..

Joululauluja ollaan aina käyty perheen kanssa kuuntelemassa jossain, yleensä Helsingin Tuomiokirkossa tai muussa vastaavassa jonkunlaisen kuoron tai yksittäisen oopperalaulajan säestyksellä. Hifistelyäkö? Ei minusta. Itse kävin pari vuotta sitten kuuntelemassa Antti Tuiskua Hämeenlinnan kirkossa ja oon menossa tsekkaamaan Veskun lauantaina Verkatehtaalle. Kävin viime vuonna ensimmäistä kertaa kuuntelemassa kauneimpia joululauluja ja sen haluaisin toteuttaa tänäkin vuonna. Jos tästä saisi uuden jouluperinteen? Eikä saa unohtaa Jouluradiota joka valtas mun auton 1.12.

Jouluaatto & muut joulun pyhät
Joskus pienenä kävin sukuloimassa joulun aikaan mutta se on nykyään vähän jäänyt. Vietettiin myös usein joulu mökillä Lieksassa. Yritetään päästä sinne tänä vuonna uudeksi vuodeksi Kallen kanssa.

Aaton perinteisiin mulla on lukeutunut Lumiukko sekä Joulupukin kuumalinja niin kauan kuin muistan ja jatkuu edelleen. Myös Joulupukki & Noitarumpu on se the jouluaattojuttu. Aattoon kuuluu myös ehdottomasti jouluruoka! Kalkkuna ja porkkanalaatikko ♥ Voisin elää niillä. Ja suklaalla tietty. Ennen vanhempieni eroa meillä luettiin aina jouluevankeliumi ennen kuin syötiin enkä oikeastaan edes tiedä miksi. Ei olla ikinä oltu mitenkään uskonnollisia, niin vaan on tehty. Joulukuusi on myös laitettu ja koristeltu viimeistään aattona. Tekokuusi. Siistimpi ja parempi allergisille. (ppsssst. hommattiin Kallen kanssa meille valkoinen kuusi)

Jouluperinteisiin ei oikeastaan voi lukea lahjoja sillä se on vaan sitä kivaa extraa.
Saa nähdä keksitäänkö joskus jotain omia perinteitä Kallen kanssa jos joulua yhdessä vietetään. Tänä vuonna mennään molemmat isiemme luo pyhiksi. Tai minä lähden vasta aattona ja Kalle jo aiemmin. Eli Jolanda-aikaa tv:n ääressä tiedossa >:3 Tosta kuvasta voi bongata mun ja Kallen kisakatsomo eväät hashtag linnanjuhlat.

Vesku - Varpunen Jouluaamuna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti