Anna mun ajatella, sekoilla ja olla vähän pihalla

Heij. Taas on aika hurahtanut hullulla vauhdilla ohi. Tänään on viimenen ARX & Ämy On Tour -kiertueen keikka ja rehellisesti sanottuna odotan innolla ton loppumista. Vaikka on taas ollu mahtavaa olla tekemässä keikkoja ja muutenkin niin alkaa noi peräkkäiset semi rankat perjantait syödä miestä. Ei vaan jaksa ja liika on liikaa. Kolme keikkaa neljällä bändillä vaikutti pieneltä ja sitähän se on mutta no kaikki duuni jokaisen keikan eteen tekeekin hommasta vähän isompaa. Mutta ihana kokemus taas. Seuraava musajuttu johon tulee panostettua enemmän kun satasella olis sitten tuo Ämyrock. HuiHui nyt jo hirmusti juttuja tehtävänä ja suunniteltavana. Pitäis varmaan kirjottaa lista.

Tällä hetkellä mun elämä on kun jostain huonosta highschool-teini-draamasta ja tästä osittain johtuu blogaamattomuuskin.. Kiinnostusta on kaikkeen muttei nyt oo ollut esim kuvia eikä mitään kivaa kirjotettavaa. Eikä energiaa. Vastoinkäymisiä ja muita ei niin kivoja asioita on osunu kohdalle joka suhteessa ja vielä tossa alkuviikosta tuntu että kaikki kaatuu päälle. Nyt oon taas pääsemässä henkisesti takas jaloilleni ja kyllä tässä pärjätään. Niinkun on ennenkin pärjätty. Oon vaan sitä tyyppiä joka ei näytä tunteitaan ulospäin ja kun tässä perheen sisällä ja vähän ulkopuolellakin on juttuja jotka satuttaa, saa pohtimaan elämää ja tulevaisuutta ja miettimään mitä oikeasti haluaa ja onko valmis panostamaan siihen täysillä alkaa pää pikku hiljaa ylikuormittumaan ja jossain vaiheessa kaikki on vaan pakko saada ulos. No se hetki oli sitten nyt. On helpottavaa että tälläsessä tilanteessa jossa en voi edes tukeutua äitiin, mun kallioon, on edes yks jolle voin porata ja valittaa tätä kamaluutta. Ja kaikki näistä muutaman viikon jutuista jotka päälle on pamahtanu on taas kasvattanu ihmisenä ja opettanut luottamaan erilailla. Lähentää tai erottaa. Se on se pelottavin asia tommosissa. Tällä hetkellä on lähentänyt toiseen suuntaan ja erottanut toiseen. Lopputulos tuntuu ihan hyvältä. Haluaisin kuitenkin kuroa välit takaisin lähtöpisteeseen tuon eroamisen kannalta. Mutta eipä siitä sen enempää. Nyt on kumminkin kaikki ihan jees ja aurinko paistaa. On jo melkein kesä. Ja melkein valkolakki päässä. Mutta vaan melkein. Melkein on myös mittarissa pelottava numero 19. Mutta vasta 18 päivän päästä. Yhtä paljon päiviä "suureen" muutokseen kun mitä on tän hetkisessä elämässä vuosia. Olempas syvällinen.

Vappu. Sekin meni jo. Vähän kyllä harmittaa. Kun tosiaan mun vappuun kuului aikaisin nukkumaan meno, tyhmä fiilis, piknik, seikkailu junaradalla ja Iron Man 3 (joka oli huippu :3). Harmittaa etten ollut missään menossa kun muut oli ryyppäämässä. Olisin halunnut olla mukana. Vaikken ryyppäämässä niin ihan vaan mukana hengaamassa ja pitämässä hauskaa. Mutta ei mua kysytty mukaan. Mua ei ikinä kysytä mukaan jos jotkut lähtee hengaamaan Hämeenlinnan yöhön. Kesällä haluaisinkin mukaan kun voi olla ulkona ja kesäyöt on ihania. Talvella ei kiinnosta. Ei mua se juominen kiinnosta ja ahdistunkin humaltuneiden ihmisten seurassa mutta sieltähän pääsee aina pois. Hirveesti vaan haluaisin elämän ja tutustua uusiin tyyppeihin. Ottaa kontaktia ja osallistua paardeihin. Muihinkin kun vaan niihin meidän oman porukan juttuihin. Ei sillä että niissä olis jotain vikaa. Mutta sitä kun ei tiedä mitä syksy tuo tullessaan olis kiva nauttia ja tehdä tästä nyt se elämän paras kesä. Musta vaan tuntuu että oon aina jossain suhteessa ulkopuolinen. Haluaisin kuulua ihmisten elämään ja liikkua niiden mukana. Edes joskus.

Onpa positiivinen postaus. Oli mulla ihan kivaakin. Käytiin vapputorilla kavereiden kanssa ja mentiin piknikille. Hullusta tuulesta johtuen ei sielä viihdytty kauaa mutta oli kivaa. Sieltä lähdin seikkailemaan junaradalle Kallen kanssa. Seisoin ekaa kertaa junaradalla. Jännä tunne. Ei siellä oo vaaraa jäädä junan alle kun ne näkee jo kaukaa mutta halutessaan vois vaan jäädä seisomaan. Hyi. En mä oo itsetuhonen mutta niinhän se menee. Ja sellanen tuli mieleen siinä. Kävelin rataa pitkin ja päässä soi Haloo Helsinki. Oli siellä semmonen joku tavaravaunuasia jota pitkin mentiin kanssa. Ja juna meni ihan vierestä. Helsinkiin. Sinnekkin haluaisin taas. Vaikka vastahan siellä kävin. Lähdettiin aika extemporeena viime sunnuntaina Kallen kanssa Lintsin avajaisiin kattomaan just Haloo Helsinkiä ja reissu oli huippu. (Kuvat sieltä ja postaus kun muokkailen ensin..tosiaan 256 kuvaa).

Iron Man on äijä. Ainut supersankari joka ei piilottele kykyjään ja jolla ei oo varsinaisia supervoimia ja josta kertovat leffat on huippuja. Mäkin haluan olla Iron Man. Oman elämäni Iron Man. Ja taas mulla on kiire. Kohta pitää jo lähtee hakemaan kamoja ARX:lta ja töihin. Huomennakin on kiire. Teatteriharkat ja töitä teatterin narikassa. Koitan taas palata postaamaan pian ja seuraavan kerran toivottavasti positiivisemman postauksen merkeissä. Onhan jo toukokuu, aurinko paistaa ja ulkona on lämmintä. Ja hei mä join eilen elämäni ensimmäisen Muumilimun! Oon mä sitä joskus pienenä maistanut ja vähän myöhemminkin mutten oo ikinä tykännyt. No. Ei se ookkaan niin pahaa.. Kai eilen vähän niinkun koukutin itteni siihen. Oli se vaan niin hyvää ja varsinkin kun telkkarista tuli samalla Viidakon Tähtöset. Siihenkin olen koukussa. Älkää ampuko. Mutta koska Niko.