sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Herään rannalta, on yö kirkkaampi päivää, valopisteet taivaalla liukuvat aamuun.

Henk.koht. oon aina ollu sitä mieltä ettei juhannus oo juhannus ilman mökkiä ja kokkoa. Viime vuonna olin Merikarvialla sukulaisten mökillä meren rannassa ja oi että ajattelin ettei tää voi olla parempaa. Luin laiturilla auringonlaskuun ja kuuntelin vuorotellen Radio Rockia ja Iskelmää pienestä retroradiosta.
Tän vuoden juhannusta odotin lähinnä kauhulla. Isä lähti veljen kanssa Ukrainaan katsastamaan Espanjan ja Englannin pelit, systeri lähti purjehtimaan ja äiti miesystävänsä kanssa jonnekkin. Jäisin yksin Hämeenlinnaan. No ainakin olis 2 kämppää käytössä ja tilaa..
Kutsuinpa sitten populaa meille rillaamaan ja ♥ oli ihan mahtavaa ! Meitä oli enimmillään n.14 ja syötiin, laulettiin singstaria, hengattiin, pelailtiin lautapelejä ja pyöritettiin pulloa. Tuli valvottua auringonnousuun perjantaina ja lauantaina melkein samoilla silmillä jatkettiin menoa. Ja taas valvottiin aurinkoon. Univelkaa kertyi liikaa mutta en mä voi muuta sanoa kun iso kiitos vielä kaikille jotka kävi ja oli meillä ♥ Mulla oli loistava koko viikonlopun mittanen partyputki, etkot perjantaina, jussi lauantaina ja tänään super-rentoilu-jatkot leffassa ♥ ja reilu 10e pullonpalautuksesta :D Kuvia oon saanu Veeralta ja osa omasta kamerasta. Ja melkein kaikissä minä :p oli siellä oikeesti muitaki..ja jos kuvissa esiintyvät tyypit ei haluu näkyy täälä nii mulle vaa ilmotusta nii otan sit kuvan pois:p kyl mä tiiän et ei teitä haittaa mut kumminki

3 kommenttia: