perjantai 27. joulukuuta 2013

Amsterdam part 2 renkaita ja kahvia

Muutama päivä Damin pyörteissä meni ennen kuin osasin väistää näitä teiden hurjapäitä. Näille ihanille välineille oli omat liikennevalonsa ja tiensä mutta silti tuntui että kokoajan on vaaravyöhykkeellä. Käsite "pyörällä liikkuminen" sai täysin oman tarkoituksensa. Niitä on miljoonia ja jos turistioppaasta katsoo, on Amsterdamissa maailman vallitsevin pyöräkanta. Fiksuimmat päättelevätkin myös mikä muu on tuolla yleistä. Pyörävarkaudet. Kiistatta pyörällä liikkuminen on noin suuressa ja ahtaassa kaupungissa kaikista edullisin, ympäristöystävällisin ja miellyttävin tapa liikkua. Voisin jopa väittää että myös nopein. Positiivista oli että suurimmassa osassa pyöristä ei ollut kelloja joilla kilkutella ärsyttävästi varoituksia ja hollantilaiset olivat hyvin säyseitä pyöräilijöitä. Hullu vauhti päällä, mutta kukaan ei kuitenkaan huutanut kenellekkään enkä itse ainakaan todistanut ainuttakaan vaaratilannetta. Ellei lasketa sitä kun eräs rouvvashenkilö kaatui liukkaalla metrolinjalla. Häntä kuitenkin autettiin heti eikä tarvinnut pelätä piipaa-autoja.
Arvaattekos toisen asian jota Amsterdamissa on ja paljon? No kannabis tietysti ja coffee shopit. Kukka ei ennakkoluuloista huolimatta tuoksu kaduilla, paitsi tietysti coffee shopin ovella ja jos joku pössyttelijä hilpaisee ohi. Amsterdamissa vallitsee ns. normi siitä missä kukkaa poltellaan jos poltellaan. Tämä tapahtuu juurikin coffee shopeissa ja syrjäisillä kaduilla tai kotona. Lähes mihinkään pubiin/baariin, kahvilaan tai ravintolaan ei saa mennä polttamaan, edes terassille. Amsterdamissa suhtaudutaan halveksuvasti ihmisiin jotka polttavat esimerkiksi lasten lähettyvillä tai suurien ihmismassojen keskellä. Poliisilla on myös oikeus rankaista sakoin julkisten laitosten lähellä polttavia. Amsterdam ei siis ole mikään likainen huumepesä. Shokeeraavaa on kuitenkin oli kuinka esillä kyseinen kasvi siellä on. Turistikaupat pursuavat kannabiksen siemeniä, bongeja ja kaikkea muuta näihin liittyvää. Muistaako kukaan edes että Hollanti on alunperin tunnettu tuulimyllyistänä, tulppaaneistaan ja puukengistään? Muuten! Positiivinen huomio! Mitään ei tyrkytetty (paitsi meille kerran ekstaasia mutta tämäkin herrashenkilö lähti nopeasti pois) ja ainoat "örveltäjät" ks. kaupungissa ovat amerikkalaiset turistit.
Onneksi myös tässä miljoonakaupungissa löytyy instagramteinien rakastama coffee shop, nimittäin Starbucks. Siellä tuli vierailtua ahkeraan ja jokainen kerta raportoitiin instagramiin(dreamcraker). Tietysti. Kertoja tuossa maagisessa paikassa tuli peräti 6 vaikka vain 5 päivää oltiin reissun päällä. Joka ikinen kerta samassa kuppilassa (poislukien yksi lentokentällä). Mutta hei kerrankos sitä nauttii kaikkea mitä listalta löytyy kolmikerroksisessa, lämpimän sävyisessä ja ihanassa kuppilassa jossa soivat ihanat joululaulut. Ei väkisin kiljutut lapsikuororenkutukset vaan ne tunnelmalliset ja kauniit hiljaa siellä taustalla. Ah rakkautta. Oli aina ihanaa aamulla eksyä tuohon taikamaahan ja joko nauttia siellä jättikuppi kuumaa tai ottaa nimellä varustettuna mukaan. Parasta olivat myös aukioloajat. Miettikää että tuo pyörii joka päivä 06:00-23:00, kun esimerkiksi Hämeenlinnassa lopettava Roberts Coffee on auki vain puolet tuosta, jos edes sitä.

Pupuset kuulkaa kohta näätte valoja ja julkkiksia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti