perjantai 13. syyskuuta 2013

Kaikki odottaa mahdollisuutta löytää omasta palasen sun totuutta

Missä on ne hullut sateet? Jotenkin oon tottunut siihen että vuodesta 80% on huonoa säätä josta haluan valittaa. Nyt en keksi mitään muuta valitettavaa kuin tuo sumu aamulla. Koulussa kun ollaan pääsääntöisesti ulkona ja mulla on luonnonkiharat hiukset. Not good. Sisälläni oleva pikkuinen pissis pääsee valloilleen.
Odotan jo joulua ja lunta. Miettikää. Mä odotan lunta! Hyi. Puhkipoltan jo jouluvaloja ja kynttilöitä. Oon ihan innoissani liian kylmistä ja pimeistä talvi illoista (joista sitten voin tulla tänne valittamaan). Lumi kimaltelee, tähdet on lähellä ja lumi narskuu. Saan myös piiloutua isoihin vaatteisiin ja juoda liikaa teetä. Odotan myös joulukalenteria :3 oijjoi ja torttuja ja pipareita ja vihreitä kuulia ja suklaakonvehteja ja kalkkunaa ja porkkanalaatikkoa ja Lumiukkoa ja Joulupukin kuumaa linjaa ja sitä ettei mua pidetä outona kun fiilistelen joululeffoja/-lauluja ja ihan pikkuisen myös niitä lahjoja.
Ja hei tiedättekö mitä! Sain vihdoin töitä. Noi duunit saa mut varmaan masentumaan ja kokemaan kauheita kärsimyksiä mutta saan rahaa ja kokemusta. Eli. Koitan kestää. 20h viikossa on vaan aika paljon koulun ja harrastusten lisäksi. Just kun aloin saada opintotukea. Julmaa. Ja kun oli suunnitelmiakin.. Nyt ne kaikki pitää perua ;-; Joudun esim skippaamaan viikon koulua, syysloman reissun Keski-Eurooppaan ja varmasti tulee vielä monta juttua joiden perään harmitella. No. Yritän olla positiivinen. Muuten saan potkut ja onhan se hei kumminkin duunipaikka! :D

2 kommenttia:

  1. mihin pääsit töihin? :) ja jos se sua yhtään helpottaa, muakin ahdistaa työ IHAN koko ajan. en ees tiiä miks, mutta vähän huono fiilis täälläkin. oon kyl kiitollinen et sain töitä, muttamutta.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. DNA:lle tekniseen tukeen :D vastailen vaan ärsyyntyneille ihmisille puhelimessa..

      Poista