Perjantai oli jännä päivä. Lähdettiin Hämeenlinnasta ajelemaan 12, koska hotellille sai tsekata vasta 15. Matkalla nousi kuumotukset esiintyjien listaa selaillessa. Ainut esiintyjä joka perjantaina kiinnosti oli Far East Movement ja soittoaika oli 15. Tuli monta kertaa ennen alueelle saapumista "Miksi ostin 2pv lipun kun ei edes mikään kiinnosta!?" -fiilis. Olin jo melkein lähdössä kotiin. Mutta arvatkaas mitä!! Ehdittiin näkemään Far East Movement melkein kokonaan ♥
Muita esiintyjiä perjantaille mahtui enemmän kun koko viime vuoden Weekend -reissulle (ja tosiaan silloinkin olin 2 päivää reissussa). Perjantain esiintyjäkaarti koostui aikalailla kunnon bilesheikkauspartyhard-meiningistä ja jalat huusi hoosiannaa yöllä. Lauantaina taasen oli hirmusti kotimaista artistia. Liekö ollut tarkoituksena rentoilu ja darrailu päivä? Vähän tylsä kyllä. Huomasin lauantaina myös kuinka ahdistavaa on katsoa aikataulusta pändit ja vaihtaa lavaa sen mukaan että näkee kaikki kivat. Aion todellakin ensi kesänä mennä jonnekkin festareille vaan muutaman hyvän artistin takia ja yllättyä muista positiivisesti. Ja todellakin aion mennä Weekendiin ensi vuonna. Tästä vois muodostua perinne.
Perinne se kyllä nytkin jo on. Ainakin melkein. Viime vuonna meitä oli vähän isompi lössi festaroimassa ja tänä vuonna vaan minä ja Kalle. No. Viime vuoden Weekendistä ollaan revitty juttua vaikka kuinka paljon ja huomattu kaikkia erinäisiä pieniä hupsuja asioita.
Kokonaisuudessaan siis nähtiin ja paarditettiin seuraavia esiityjiä;
Perjantai Lauantai
Far East Movement Karri Koira
Cheek Mighty 44
Example K-System
Orkidea & Friends Inna
Armin Van Buuren Aste
Dimitri Vegas & Like Mike Juno
Heawyweight
Feed Me
David Guetta
Jeremy Folderon